Muutama resepti varhaiseen kielenopetukseen

Helsingin Yliopiston (HY+) järjestämässä Varhennettu kielenopetus – pedagogisia malleja kielenopetukseen -koulutuskokonaisuudessa, meillä oli ilo kuulla kasvatustieteen professori Minna Huotilaisen esitys ”Varhennettu kielenopetus aivotutkimuksen näkökulmasta”.

Ensi kuulemalta otsikko ei hirveästi sytyttänyt, mutta aihe osoittautui tavattoman mielenkiintoiseksi ja lisäsi paljon ymmärrystä nimenomaan pienten lasten kielenoppimisesta ja tietoa siitä, miten eri aivotutkimuksen tuloksia kannattaa soveltaa vieraan kielen opettamiseen. Seuraavassa Huotilaisen esitykseen ja tutkimustuloksiin perustuvia havaintoja ja ohjeita.

Lapsen äännekartan kehittyminen 

Äidinkielen äännekartta syntyy lapsilla 6 kk ikäisinä. Äännekartan kehitys ja lukkiutumisikä on yksilöllinen, osin geneettinen ja voimakkaasti ympäristön altisteiden määrittämä. 10 ikävuoteen mennessä äännekartta yleensä lukkiutuu ja uusien äänteiden oppiminen alkaa olla todella vaikeaa.

Tämän vuoksi olisi tärkeää, että lapsi altistuisi vieraille kielille jo mahdollisimman pian sen jälkeen, kun äidinkielen äännekartta on syntynyt, normaalisti 3 ikävuoteen mennessä. Äännekartaltaan suomenkieltä muistuttavia kieliä kuten viro, suomenruotsi, italia ja espanja on helppo oppia myös aikuisena. Lapsi kannattaa siis altistaa kielille, joiden äännekartta poikkeaa suomesta kuten ranska, kiina tai venäjä.

Vieraan kielen äännekartta alkaa muodostua 6 kk altistumisen jälkeen. Tällöin lapsi alkaa erottaa vieraan kielen äänteitä, usein toistuvia sanoja ja sanayhdistelmiä. Äännekartta on kielen oppimiselle välttämätön.

Tässä siis syy, miksi joillekin ihmisille joidenkin äänteiden (v – f, g – k, v – w jne.) erottaminen ja siten tuottaminen on lähes mahdotonta. Äännekartta on ehtinyt lukkiutua ennen kuin henkilö on altistunut ko. äänteille.

Altistaminen leikkimällä ja laulamalla

Tehokkain tapa altistaa vieraalle kielelle on leikkimällä ja laulamalla. Laulamisesta tekee tehokasta runsas toisto, hitaus ja lauseiden toistuminen samanlaisina. Laulaminen opettaa lausumista paremmin kuin puhuminen. Altistamisessa ja äännekartan muotoutumisessa puhuminen hitaasti ja mahdollisimman selkeästi on hyödyllistä (tämä koskee myös äidinkieltä).

Äännekartan muodostumisen kannalta olisi tärkeää, että kielelle altistava henkilö olisi kohdekieltä äidinkielenään puhuva henkilö. Näin äänteet rakentuisivat äännekarttaan mahdollisimman hyvin kohdekieltä vastaavina.

45 minuutin altistus viikossa koulussa tai päiväkodissa ei vaikuta kovin paljon. Altistusta pitäisi vahvistaa kotona, hoitopaikassa tai koulussa tietokonepelejä pelaamalla, videoita katsomalla ja lauluja kuuntelemalla niin, että altistusta tulisi lisäksi ainakin pari kertaa. Hyvä altistusmäärä on useita kertoja viikossa.

3-6-vuotiaille lapsille ei pidä “opettaa” vierasta kieltä. Kirjaimiin ja kirjoittamiseen lapsen pitäisi päästä tutustumaan vain äidinkielellään. Altistuskieleen liittyen ei tule keskustella kirjaimista, äänteistä tai kirjoittamisesta.

Äännekartta säilyy aikuisiälle saakka

Vieraalle kielelle altistaminen varhaiskasvatuksessa tai esi- ja alkuopetuksessa ei mene hukkaan. Jos lapselle on muodostunut vieraan kielen äännekartta, se säilyy aikuisikään saakka, vaikka lapsi ei vierasta kieltä opiskelisikaan. Hän unohtaa sanat, mutta kielen oppiminen aikuisiällä on paljon helpompaa, kun äännekartta on olemassa. Sanojen unohtamisesta huolimatta äännekartta joustavuus säilyy ja hyödyttää uusien kielien oppimista sekä erityisesti altistuskielen uudelleen oppimista.

Nykyään altistuskieltä voidaan pitää suhteellisen helposti yllä tietokonepelien, musiikin ja videoiden avulla, vaikka koululla ei olisi resursseja tarjota varsinaista opetusta kyseisessä kielessä.

Lapsen varhainen altistaminen vieraalle kielelle kehittää lapsen aivojen toimintaa ja helpottaa kielten (myöhempää) oppimista.

Jos kiinnostuit, lisää aiheesta löytyy Minna Huotilaisen ja Leeni Peltosen kirjasta Tunne aivosi