Thursday 17 May 2018

Porinaa, pöhinää ja paljon kikatusta

Yhdeksän kielenopetuksen varhentamiseen ja kehittämiseen vuoden ajan paneutunutta kärkihanketta esitteli työnsä tuloksia Pirkanmaan Kikatuksen kielitorilla. Oli upeaa nähdä ja kokea sellainen määrä innostusta ja iloa sekä aitoa ylpeyttä omasta työstä. Aivan turhaan me suomalaiset niin usein piilottelemme kynttiläämme vakan alla. Hyvästä työstä on lupa olla ylpeä ja onnistumisista iloita.

Hauskinta on kuitenkin jakaminen. On mahtavaa, kun muut ovat kiinnostuneita ideoistamme, kyselevät, kuuntelevat ja kyselevät lisää. Jokainen seudun hanke on hieman erilainen. Toisissa keskityttiin kielisuihkutuksiin ja eri kielten varhentamiseen. Toisissa kehiteltiin uusia toiminnallisia menetelmiä ja koko koulun toimintakulttuuria. Joissakin oli perustana kieli- ja kulttuurikasvatus. Mutta kaikille yhteistä oli aito innostus ja halu olla luomassa jotain uutta.

Virrat on uusi Pirkanmaan Kikatus -verkoston jäsenkunta, jossa alkaa kielenopetuksen varhennus ensi lukuvuonna. Sieltä mukaan tultiin peräti kuuden opettajan voimin hakemaan ideoita suunnitteluun ja toteutukseen. ”Nyt on niin paljon erilaisia vinkkejä ja materiaaleja, että täytyy oikein rauhassa istua miettimään, mitä kaikkia näistä voimme käyttää,” totesi hankkeen koordinaattori Heli Iso-Koivisto. ”Kiitos jakamisesta!” Niinhän se on. Toisten kokemuksista voi oppia paljon eikä samoja virheitä kannata kaikkien tehdä, kun kokemuksia vaihtamalla ne voi helposti välttää.

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Kaikki Pirkanmaan Kikatus -verkoston hankkeet jakavat osaamistaan myös netissä. Täältä blogista, yläpuolen sivupalkista pääsee kumppanikuntien omille sivuille, josta löytyy linkit kuntien materiaaleihin ja sivustoille peda.netiin tai omiin blogeihin. Osaamisen, kokemusten ja ideoiden jakaminen on ollut tämän verkoston yhteinen tavoite alusta alkaen.
Hanke-esittelyjen lisäksi mukana oli myös oppimateriaalikustantajia ja Sukol. Mutta hauskin vieras oli varmaan kaikkien mielestä Tampereelle kasvatus- ja opetustoimeen kotiutunut Elias-robotti, joka saapui kikattajaopettaja Nina Pirttinokan seuralaisena. Elias, tanssi ja keikutteli lanteitaan ihan Tom Jonesin tapaan Sex Bomb -kappaleen tahdissa. Hän (vai se?) jutteli englanniksi, vastaili ja kyseli. Ei Eliaksesta voi olla pitämättä.

Kikatuksen kielitorille tultiin myös pitemmän matkan takaa: ainakin Turusta, Hyvinkäältä ja Kokemäeltä. Ja jo seuraavana päivänä kyseltiin somessa, että milloin järjestätte tällaisen tapahtuman uudestaan, kun nyt jäivät kevätkiireiden vuoksi tiedotteet huomaamatta.

Ensi keväänä tempaistaan uudestaan! Ilman muuta. Oli niin hieno tunnelma ja voimaannuttava kokemus.